Toimitusjohtaja on häkeltynyt. Yrityksestä puuttuvat riittävät kyvyt ja taidot toteuttaa uudet vastuullisuustoimet.

Hän miettii, että;

”Yrityksen ilmastovastuusta on toitotettu jo kaksi vuotta, ja ihan julkisuudessakin.

On kirjattu ympäristö- ja ilmastopolitiikka. Parista isosta vastuullisuushankkeesta saatiin julkaistua mielenkiintoisia juttua verkkoon ja sanomalehtiin. Viimeisin vastuullisuusraporttikin näytti vakuuttavalta.

Mutta yrityksen hiilijalanjälki näyttää tulevaisuudessa vain kasvavan.

Liiketoimintajohtajaa ei aihe kiinnosta. Hän näyttää kuvittelevan, ettei hiilijalanjälki kuulu hänelle. Ei vaikuttanut tietävän edes mikä on hiilikädenjälki, saati sen liiketoimintamahdollisuudet.

Myynti- ja markkinointijohtajan uusimmat markkinointi-ideat haiskahtivat pahasti viherpesulta.

Talousjohtajan esittämästä riskikartoituksesta uupuivat ilmastonmuutoksen riskit. Hän, eikä kontrollerikaan, tiennyt taksonomiasta mitään, saati mitä on hiilen sisäinen hinnoittelu.

Tuotantojohtajan investointiehdotuksissa ei oltu huomioitu päästövähennyksiä, eikä sitä, että nyt suunnitellut investoinnit rakennetaan viiden vuoden sisällä. Siitä ei ole kuin muutama vuosi aikaa puolittaa päästöt. Ja kaikkein pahinta, investointiehdotuksissa ei otettu yleistyviä tulva-, metsäpalo-, myrsky eikä kuumuuden aiheuttamia riskejä huomioon.

Vastuullisuuspäällikkö piti käsittämättömiä lyhenteitä ja vastuullisuusjargoniaa sisältäneen esityksen, jostain EU:n kestävän kehityksen raportointistandardihässäkästä. Sitä pitäisi osata soveltaa jo vuoden 2023 lopulla. Kuka ja miten me tehdään se kaikki työ, mistä pitää raportoida?

Ja henkilöstöjohtaja kommentoi, että henkilöstö tekee kaiken edelleen, niin kuin ennenkin, eli eivät huomioi päästöjä. Esimerkiksi hankinnoissa vain hinta ratkaisee. Eivät he kuulema saa, eikä heiltä edellytetä mitään kestävän kehityksen kriteereiden huomioimista.”

Tuntuuko tutulta?

Tätä voi verrata aikaan, kun aloitin henkilöstön kehittämispäällikkönä. Päätehtävänäni oli parantaa työhyvinvointia ja työturvallisuutta. Usein kuulin, kuten kollegat muissa yrityksissä, että ”eikös tämä työhyvinvointi ole HR:n juttu?” Tai ”työturvallisuusasiat hoitaa  meillä työturvallisuuspäällikkö”.

Kuten ei yksi turvallisuus- tai HR-päällikkö tee työpaikasta turvallista tai hyvinvoivaa, ei yksi vastuullisuuspäällikkö, tai edes kokonainen kestävän kehityksen tiimi, saa yrityksestä tai sen tuotteista hiilineutraaleja.

Vastuullisuuspäällikkö pitää esitelmää

Tarvitaan koko henkilökunnan sitoutuminen, teot ja osaaminen, jotta syntyy tulosta

 

Nyt käynnissä oleva vihreä siirtymä, kiertotalouteen siirtyminen, ja koko ilmastonmuutos, aiheuttaa valtavan muutoksen työelämään. Samalla tavalla, kuin mitä teollistuminen sai aikaan 1900-luvun alussa, tai mitä internet on saanut aikaan 1990 alkaen tähän päivään. Tämän lisäksi digitalisaatio tuo lisää muutospaineita.

Ilmastonmuutoksen ehkäisy ja ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat vaikuttamaan ennen pitkää jokaiseen yritykseen ja kaikkien työtehtäviin.

Ja ne yritykset, jotka aikovat menestyä ja olla osa ilmastonmuutoksen ratkaisua, ovat havahtuneet ja alkaneet hankkia vastuullisuusosaamista lisää. Osaamisen kehittyminen ja kyky hyödyntää osaamista vie aikaa.

Se vaatii aikansa, ennen kuin henkilöiden ilmasto-osaaminen ja ”vihreät taidot” kehittyvät niin, että saadaan kehitettyä päästöttömämpiä tuotteita, palveluita ja tuotantotapoja.

Kestää aikansa suunnitella, investoida, lanseerata sekä muuttaa kaikkia menettelytapoja niin, että tulokset näkyvät ja toiminta saadaan kestävälle pohjalle, pysyvästi.

Vihreiden taitojen tarve on viimeisten viiden vuoden aikana kasvanut valtavasti

LinkedInin maailmanlaajuisen vihreiden taitojen 2022 -raportin mukaan vihreiden taitojen tarve on viimeisten viiden vuoden aikana kasvanut huimasti. Nopeimmin kasvavat osaamistarpeet ympäristöpolitiikassa ja saastumisen ehkäisyssä. USA:ssa nopeimmin lisääntyvät ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasiantuntijapaikat ja ympäristöterveys- ja turvallisuusinsinööri-tittelit.
Mutta Linkedinin raportin mukaan ”vihreitä taitoja” kaivataan jo paljon sellaisissa työtehtävissä, joita ei perinteisesti pidetä vihreinä; laiteasiantuntijoilta, tietohallinnossa tai terveydenhuollon työntekijöiltä.

”Vihreitä taitoja” kaivataan jo paljon sellaisissa työtehtävissä, joita ei perinteisesti pidetä vihreinä

Ne asiantuntijat ja alansa ammattilaiset, jotka huolehtivat omasta vastuullisuusosaamisesta varmistavat oman urakehityksensä.

Miten ilmastonmuutos muuttaa sinun ammattiasi tulevaisuudessa?

 

Firmoissa on siis alettu ymmärtää, että osaamista tarvitaan lisää. Tarvitaan tietoa ja taitoja, jotta ilmasto- ja ympäristövastuu saadaan toteutumaan osana normaalia yrityksen arjen toimintaa ja rutiineja. Eli rekkakuskin pitäisi osata ajaa vähemmän polttoainetta kuluttavasti tai suunnitella reitit paremmin. Ostajan tulisi ottaa huomioon hiilijalanjälki laatukriteerinä. Tehdasoperaattorin tulisi ohjata tuotantoa vähemmän energiaa ja vettä kuluttavasti ja kontrollerin osata ennustaa hiilen hinnan muutokset tulosennusteisiin.

  • Tiedätkö, mitä sinulta, sinun rooliltasi odotetaan, kun yritykset tähtäävät hiilineutraaliksi?
  • Kuinka sinun tulisi tehdä työtäsi, jotta hiilipäästöt vähenevät?
  • Miten sinä voit auttaa ilmastoriskeihin varautumisessa työpaikallasi tai omassa roolissasi?
  • Miten ilmastonmuutos muuttaa sinun ammattiasi tulevaisuudessa?
  • Mitä vastuullisuuteen liittyviä kykyjä ja taitoja työpaikallasi tarvitaan lisää, ja voisitko sinä tuoda tätä osaamista?

Jos sinulta ei vielä edellytetä toimia tai osaamista, on hyvin todennäköistä, että ”vihreä osaaminen” tulee sinullekin tarpeeseen tulevaisuudessa.

Toimitusjohtajilta edellytetään vastuullisuutta

Pohjoismaisten hallitusten puheenjohtajien mielestä ”ESG-ajattelutapa” on eräs tärkeimmistä kyvykkyyksistä, joita puheenjohtajat edellyttävät yritystensä toimitusjohtajilta tulevaisuudessa (lähde: FIBS). Hallituksissakin käsitellään vastuullisuutta enemmän ja enemmän. Vastuullisuusosaajien lukumäärä hallituksissa ei kuitenkaan ole vielä riittävä. (Lähde FIBS: Yritysvastuu_2021_Raportti). Vastuullisuusteot lähtevät johdosta. Jos johto ei ole sitoutunut, ei todellista kehitystä tapahdu. 

Jos yritysten avainhenkilöt eivät osaa viedä vastuullisuusasioita käytäntöön, ei muutkaan sitä tee, eikä yritys saa aikaan vaadittuja tuloksia.

Lue myös 10 käytännön keinoa viedä kestävä kehitys toimintakulttuuriin

Ja jos olet hallituksen jäsen tai johtaja, ja erityisesti toimitusjohtaja tai henkilöstöjohtaja, kannattaa satsata omiinkin vihreisiin taitoihin.

Vihreiden taitojen puute voi olla jopa urasi kehittymisen este tulevaisuudessa!

Lue myös FIBS:n tutkimusraportti: Vastuullisuus yritysten hallitusten päätöksenteossa

 

iloinen insinööri vastuullisuustyöpaikastaan
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial
error

Piditkö näkemästäsi? Levitä sanaa :)

LinkedIn
LinkedIn
Share
Instagram