Onko ilmastoaihe työpaikallasi tabu? Ei ihme.
Aihe kun on herättänyt julkisuudessa ja somessa voimakkaitakin tunteita.
Ehkä ilmastotoimista on joskus työpaikallasi keskusteltu, mutta se ei ole sujunut hyvässä hengessä. Joku on ottanut aiheen henkilökohtaisesti, eikä keskustelu ole ollut rakentavaa kärkkäiden mielipiteiden vuoksi.
Silloin arveluttaa lähteä aiheesta kyselemään. Varsinkin, jos teema ei ole kuulunut omaan työnkuvaan tai oman työtiimin tehtäviin.
Tunteita herää, jos jollekin tulee huono omatunto omasta toiminnasta.
Tai jotain harmittaa, kun pitäisi taas muuttaa toimintaa, vaikka on paljon muutoksia muutenkin menossa.
Tai ilmastonmuutos tuntuu liian suurelta ongelmalta ratkaista, ja kaikki ehdotetut toimet mitättömiltä.
Kysy rohkeasti oman yrityksen ilmasto- ja ympäristövastuusta
Kysymyksesi otetaan todennäköisesti vastaan ihan ok, jos et heti kerro, että kaikki toiminta ollut ja on edelleen väärin, ja siksi on tämä ilmastokriisi.
Sen sijaan voi kysellä tulevaisuuden suunnitelmista ja olla kiinnostunut esimerkiksi siitä, miten yritys ottaa huomioon tiukentuvat vastuullisuusvaatimukset.
Voi myös pohtia, että onko meidän tuotteella tulevaisuudessa riittävästi kysyntää, kun yhteiskunnan odotukset muuttuvat.
Jos joku hermostuu tai vähättelee aihetta, kannattaa kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään henkilön näkökulma
Kuuntelemalla ja kyselemällä ymmärrät paremmin ärsyyntyneen huolet. Näin voit huomioida hänen ajatuksensa. Usein ne työpaikalla liittyvät oman työn sujumiseen ja osaamiseen. Voitte kuitenkin löytää yhteisen näkökulman asian edistämiseksi.
Ja voihan niitä positiivisiakin tunteita tulla, todennäköisesti joku myös innostuu.
Älä vaikene tunteiden pelossa
Ei kuitenkaan kannata tunteiden pelossa vaieta. Voit kertoa, että on tärkeää tietää tuotteen ja palvelun ympäristövaikutukset ja miettiä miten yrityksen rakenteita, virallisia toimintaohjeita ja myös kirjoittamattomia sääntöjä voi muuttaa ympäristön hyväksi.
Pienetkin teot ratkaisevat.
Jos aihe on vain yhden kestävän kehityksen päällikön tehtävänä ja muille aiheena tabu, voi sinun kysymyksesi herättää muutkin aihetta hiljaa mielessään miettineet puhumaan.
Näin muidenkin mielessä olleet kysymykset, ajatukset ja ideat saadaan pöydälle.
Seuraava tärppi kehottaa, rajaamaan vastuullisuusaiheen tarkasti
Lue myös vinkki: Vastuullisuustyö purkaa muureja
Nämä vinkit on tarkoitettu sinulle, ilmastovastuun muutosagentti, joka haluat saada työpaikallasi aikaan muutoksen, jolla on merkitystä!