Rakennusalalla toimiva vastuullisuusalan mieskollegani, kertoi, ettei hänen tarvitse mennä koulutuksiin muuta kuin sanomaan… matalalla äänellä…sanan ”putki”.

Osallistujat huokaisevat helpotuksesta, että onneksi tuolla on toi mies, joka sentään tietää jostain jotain.
Kollegani mielestä hänen on helppo olla vakuuttava.

Nauroin, vaikkei ehkä olisi pitänyt.

Kollegani mielestä hänen on helpompi olla vakuttava, kuin saman alan naisten.

Minun, jo edesmennyt, diplomi-insinööri-isäni toimi rakennusalalla. Hän harmitteli aikanaan, ettei valinnut tekstiiliteollisuutta. Hänen kaverinsa naisvaltaisilla aloilla tuntuivat pääsevän urallaan eteenpäin kovin helponoloisesti. Hän kertoi tämän, jotta ymmärtäisin, mitä minulla on edessäni, varsinkin, jos valitsen miesvaltaisen alan.

No minulla on ollut onnea yrityskulttuurien ja esihenkilöiden suhteen, myös aiemman kemistiurani aikana. En muista kokeneeni montaakaan estettä ja hyvin harvoin väheksyntää.

Mutta tuo mieskollegani kommentti pisti miettimään. Mietin etenkin nuoria, alalle tulevia. Rakennusalalla on 90% miehiä (1), ja HR- sekä vastuullisuusalan asiantuntijat ovat valtaosaltaan sielläkin naisia.

Tällä nykyisellä vastuullisuus- ja HR-alallani eivät nössöt pärjää, oli sukupuoli sitten mikä tahansa. Paljon muutoksia on meneillään ja tulossa. Se tarkoittaa paljon vastustusta. Muutoksien aikaansaamiseen tarvitaan vakuuttavuutta. Miten huolehtia siitä, että kykenee vakuuttamaan ja sitä kautta vakuuttamaan?

Muutoksien aikaansaamiseen tarvitaan vakuuttavuutta

Kuinkahan paljon sukupuolet vaikuttavat HR-ja vastuullisuusalan ammattilaisten vakuuttavuuteen, uraan ja arjen työhön?

Entä miten Suomen erittäin sukupuolittuneet ammatit vaikuttavat eri sukupuolten vakuuttavuuteen alallaan? Bingin tekoäly kertoi, että

 

“Naisten hallitsemat alat ovat (1):

      • Terveys- ja sosiaalipalvelut: 85% naisia.
      • Muut palvelut (mukaan lukien kolmannen sektorin organisaatiot): 70% naisia.
      • Koulutus: 68% naisia.

Miesten hallitsemat alat ovat (1):

      • Rakentaminen: 90% miehiä.
      • Kuljetus ja varastointi: 81% miehiä.
      • Teollisuus sekä sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, jätevesi- ja jätehuolto: 75% miehiä.

Teknisissä ammateissa, kuten sähköasentajat ja putkimiehet, vain noin 20% työntekijöistä on naisia2. Tämä on huomattavan alhainen luku verrattuna muihin maihin. Esimerkiksi vuonna 2016 vain 18% uusista opiskelijoista näillä aloilla oli naisia Suomessa, kun taas Norjassa heidän osuutensa oli 24%, Ruotsissa 29% ja Tanskassa 30% (2).

Vaikka sukupuolten tasa-arvoa on pyritty edistämään, edistyminen on ollut hidasta. Tällä hetkellä Suomessa naiset muodostavat noin 23% kaikista opiskelijoista teknisillä aloilla (2).

1. thl.fi 2. finnwards.com 3. igep.fi

Vinkit HR- ja vastuullisuusalan ammattilaisille

Sukupuoli vielä vaikuttaa. Siitäkin huolimatta, että Suomi on erittäin tasa-arvioinen maa moneen muuhun maahan verrattuna. (Tosin vain sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Monimuitoisuudessa paremminkin takapajula.)

Mutta jokainen meistä on ensisijaisesti yksilö! Ei keskiarvo.

Ja jokainen työpaikka ja tehtävä on uniikki. Älä siis hämmenny tästä blogista, vaan ota seuraavista vinkeistä vaarin.

 

  1. Vastuullisuusala kehittyy nopeasti. Pidä osaamisestasi huolta, jos haluat olla vakuuttava ja saada asioita aikaan. Ajantasaisella osaamisella pääset vaikuttamaan, olet sitten mitä sukupuolta tahansa, millä alalla tahansa.
  2. Ympäröi itsesi tasa-arvoa arvostavilla ihmisillä,  sekä sinua kannustavilla, viisailla persoonilla.
  3. Kuuntele heitä, jotka ovat saavuttaneet jotain, älä heitä, jotka vain puhuvat.
  4. Ja jos sinua ei arvosteta sukupuolesi takia, et ole sen paikan arvoinen. Sinua arvostavia työpaikkoja löytyy muualta.
Jos vastuullisuus ja kestävä kehitys kiinnostaa laajemmin, lataa  ESG-oppaani henkilöstöalan ammattilaisille.

Tämä opas sopii yhtä lailla tuoreille, kuin kokeneemmillekin henkilöstöihmisille sekä PK- yritysten päättäjälle ja vastuullisuusalan ammattilaisille

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial
error

Piditkö näkemästäsi? Levitä sanaa :)

LinkedIn
LinkedIn
Share
Instagram