Ketkä vievät hiilineutraliuteen tähtäävät toimenpiteet yrityksissä eteenpäin, siis ihan käytännössä?

Kuka johtaa muutosta ja ketkä toteuttavat uudet toimenpiteet, eli muuttavat yrityksen toimintaa?

Tein kyselyn kestävän kehitysten tavoitteisiin ja niiden toteuttamiseen liittyen. 118 ammattilaista vastasi.

 ”Mikä on suurin haasteesi tai kompastuskivesi kestävän kehityksen toimenpiteiden käytäntöön vientiin liittyen tällä hetkellä?

Yksi EHS-päällikkö (EHS=Environment, Healt, Safety) vastasi tähän, että

”Muut akuutimmat asiat tehtävälistalla”

Tämä vastaus pisti miettimään, että kokevatko yritysten ”ympäristö”- sanan tittelissään omaavat henkilöt, että kestävä kehitys tai ilmastovastuu kuuluu heidän työtehtäviinsä. Entä miten hiilineutraliustavoitteet ja toimenpiteet näkyvät ympäristöpäälliköiden työtehtävissä?

 

Epäsuorien päästöjen (Scope 3) vähentäminen ei kuulu kenellekään.

Tekemäni kyselyn lisäksi olen keskustellut muutaman, tosin vielä harvan, SHEQ -päällikön kanssa. (Q=Quality eli laatu) Näiden muutaman päällikön vastuulle ei kuulu yrityksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, tai se on heidän agendallaan viimeisenä. Heidän pääasiallisena tehtävänään on laadun varmistaminen, omien työntekijöiden ja yhteisellä työpaikalla työskentelevien henkilöiden työturvallisuuden ja terveyden varmistaminen. Jos ympäristöasiat kuuluvat ja työllistävät SHEQ -päällikköä, se johtuu siitä, että organisaatiolla on omaa fyysistä tuotantoa, josta syntyy fyysisiä jätevirtoja, esimerkiksi rakennusjätettä, tai yrityksellä on esimerkiksi oma jätteenkäsittelylaitos tai vedenpuhdistamo.

Ilmastovastuu ja suorat yrityksen kasvihuonepäästöt (Scope1) ovat uusi juttu, eikä tähän asiaan välttämättä ole vielä osaamistakaan. Ostoenergian päästöt (Scope 2) kuuluvat jollekin toiselle, ja epäsuorien päästöjen (Scope 3) vähentäminen ei kuulu kenellekään. Epäsuorat päästöt ovat harvoin edes johdon agendalla. Näin on, vaikka epäsuorat päästöt koko arvoketjusta ja hankinnoista ovat valtavan suuret. Nämäkin, yrityksen toimintaan liittyvät päästöt tulisi tunnistaa, laskea ja niille tulisi asettaa vähennystavoitteet.

SHEQ-päälliköt ovat täystyöllistettyjä niin sanotuista ”vanhoista”, tutuista ja turvallisista, laatu-, työterveys- ja turvallisuus- sekä fyysisten jätevirtojen vähentämiseen liittyvistä työtehtävistä. Eihän nämäkään asiat ole vielä kunnossa. Työtapaturmia sattuu edelleen, vakaviakin.  Uudet, vielä konkretiaa uupuvat ilmastovastuutehtävät koetaan tai toivotaan kuuluvan jollekin toiselle. Lisätehtäviin ei ole aikaa.

 

On kyse ihmisistä ja heidän työstään

Tässä koko muutoksessa, sen onnistumisessa tai sen epäonnistumisessa on kyse ihmisistä ja johtamisesta. On kyse siitä, kuinka yritykset ja organisaatiot, eli johto osaa johtaa visiot konkreettiseksi toiminnaksi ja koko henkilökunta toimimaan tuloksellisesti.

Ihmiset tekevät muutokset arjen työssä, jokapäiväisissä valinnoissa. Yksi päällikkö tai johtaja ei muutosta tee. Sen sijaan työntekijät yhdessä siirtävät vaikka kokonaisen vuoren. Mutta jos edes ne, joiden titteliin kuuluu ”ympäristö” eivät vielä tunnista omaa osuuttaan, tai heidän tehtäväänsä ei muuteta, miten kukaan muukaan työpaikoilla ymmärtäisi tai osaisi asiaan mitenkään vaikuttaa?

 

Apua ympäristöstandardeista?

Perinteisten yritysten laatu-, ympäristö-, työturvallisuus- tai terveysasioista vastaavilla henkilöillä on usein työkalunaan yrityksen hankkimat standardit. He valvovat, että standardeja noudatetaan, he neuvovat ja kehittävät yrityksen toimintaa standardien ja auditoinnissa saatujen tietojen ohjaamina.

ISO14000-sarja ja OHSAS ovat tuttuja ja luontevia työkaluja erityisesti perinteisissä tuotantolaitoksissa. Standardeja jo hyödyntäneiden kannattaisikin hyödyntää tätä tutuksi muodostunutta työtapaa ja osaamista ja hyödyntää standardeja hiilijalanjäljenkin määrittelyyn.

Näitä tutustumisen arvoisia standardeja ovat kansainvälisesti tunnetut PAS 2050, Greenhouse Gas Protocol ja 14000-ympäristöstandardisarjaan kuuluva ISO 14067.

Markkinoilla myös erilaisia ilmastomerkkejä, joista voi olla paljonkin hyötyä hiilineutraliuden edistämisessä ja erityisesti asiakasviestinnässä. Uusin näkemäni suomalainen merkki on Gaia Carbon Neutral ja vähän vanhempi kotimainen ekokompassi.

 

Listautuneilta yrityksiltä edellytetään pakollista EU:n kestävän kehityksen raportointistandardin nouattamista.

 

Yleisimmin isot ja listautuneet yritykset raportoivat vastuullisuustoimistaan GRI-standardien mukaisesti (Global Reporting Initiative). Kirjanpitolaki itse asiassa edellyttää ESG-raportointia yleisen edun kannalta merkittäviltä suurilta yhtiöitä, joiden työntekijämäärä on yli 500 henkilöä. Yritykset ovat saaneet toistaiseksi itse päättää mitä osa-alueita raportissaan painottavat. Mutta uusi EU-direktiivistä Corporate Sustainability Reporting Directive (CSRD) tulee vaatimaan yksityiskohtaisempia tietoja kaikilta suurilta ja kaikilta listautuneilta yhtiöiltä, listautuneita mikroyrityksiä lukuunottamatta.

https://ec.europa.eu/info/business-economy-euro/company-reporting-and-auditing/company-reporting/corporate-sustainability-reporting_en

Pelkän markkinoinnin takia merkkiä ei kannata yrittää hankkia

Markkinointimielessä merkki tai standardi voi olla hyvä. Mutta pelkän markkinoinnin takia merkkiä ei kannata yrittää hankkia. Sen sijaan, jos haluaa selvittää nykypäästöt luotettavasti ja vertailukelpoisesti, tehdä vaikuttavat suunnitelmat päästöjen vähentämiseksi ja tehdä toimenpiteitä läpinäkyvästi, niin silloin hommassa on järkeä. Samalla tulee varmistettua, ettei sorru viherpesuun, vaan toiminta vakuuttaa sidosryhmät ja asiakkaat.

Merkkien myöntäjät ja standardien auditoijat ohjeistavat joskus myös käytäntöön viennissä. Oman toiminnan johtamista ei kuitenkaan voi ulkoistaa. Hyvää sparrausta ja tukea siihen kannattaa kuitenkin hankkia.

%d bloggaajaa tykkää tästä: